Satunnainen kuva

Fatal G2 error

Here's the error from G2:
Error (ERROR_COLLISION)
  • in modules/core/classes/GallerySession.class at line 712 (GalleryCoreApi::error)
  • in modules/core/classes/GallerySession.class at line 322 (GallerySession::_acquireNewPersistentSession)
  • in modules/core/classes/GalleryEmbed.class at line 987 (GallerySession::start)
  • in modules/core/classes/GalleryEmbed.class at line 852 (GalleryEmbed::getBlock)
  • in /home/haminaro/public_html/modules/mod_g2bridge_image.php at line 71 (GalleryEmbed::getImageBlock)
  • in /home/haminaro/public_html/includes/frontend.html.php at line 371
  • in /home/haminaro/public_html/includes/frontend.html.php at line 116 (modules_html::modoutput_xhtml)
  • in /home/haminaro/public_html/includes/frontend.php at line 170 (modules_html::module2)
  • in /home/haminaro/public_html/templates/haminarodnik/index.php at line 24
  • in /home/haminaro/public_html/index.php at line 269
Реклама
  • English
  • Finnish
  • Russian

Kirjasto Tulosta Sähköposti

Kokoelmamme käsittää noin 1600 venäjänkielistä kirjaa ja muutamia kymmeniä suomenkielisiä kirjoja. Niitä voi lainata arkisin klo 9 – 16, osoite: Rodnik ry, Vallikatu 4, Hamina

Sivustoillamme alkaa uusi sarja: esittelemme ihmisiä, jotka ovat työharjoittelussa, työntekijöinä hankkeissa tai millä muulla tahansa tavalla työssä yhdistys Rodnik ry:llä. 

19.12.2011

Denis Kaygorodtcev

Esittelyvuorossa on hallituksen uusi jäsen, Denis Kaygorodtcev. Hän on tullut Suomeen vuonna 2010. Hänen kotikaupunkinsa on Pushkin. Venäläisen mittapuun mukaan, se ei ole mikään kovin suuri kaupunki, kun asukkaita on 99 000, mutta kaupungin kohtalo on tiiviisti sidoksissa Venäjän historian tärkeisiin vaiheisiin. Wikipediassa on seuraava teksti: ” Tsarskoje Selo, nykyinen Pushkin on perustettu vuonna 1710 paikaksi, jossa sijaitsi keisarin residenssi. Nykyisessä Pushkinissa sijaitsee museo-puutarha Tsarskoje Selo – kaupunkirakentamisen – palatsien ja taiteen muistomerkkialue 1700-luvulta 1900-luvulle. Siihen kuuluu Katariinan puisto ja palatsi ympäristöineen. Vuodesta 1811 vuoteen 1843 Katariinan palatsin sivurakennuksessa toimi Keisarillinen lyseo. Sen suojissa asui ja opiskeli vuosina 1811 – 1817 runoilija Aleksander Pushkin. 1800-luvun lopulla Tsarskoje Seloon asennettiin puhelinverkko, ja vuonna 1887 se oli ensimmäinen kaupunki, jossa oli sähköverkko.” 

Mieluisimmaksi paikaksi synnyinkaupungissaan Denis nimeää Aleksanterin puiston. Siellä kaikki henkii vanhaa ja rakkautta kauniiseen: ylellisiä lehtokujia, kanavia, vanhoja huvimajoja – Katariina Suuren oikkuja… 

Muutto Haminaan ei aiheuttanut Denis Kaygorodtceville stressiä, pieni mukava kaupunki muistuttaa kiireettömällä elämänrytmillään kotipaikkaa. Kuitenkin eräs seikka sai hänen täysin ymmälle: Suomessa ei löydy ammattia, joka vastaa hänen venäläisiä ”eläininsinööri” koulutustaan, sillä juuri sellaisen erikoisalan osaamisen Denis sai Venäjällä. Mitä sellainen eläininsinööri tekee? Hän on korkeakoulutettu henkilö, joka tuntee eläimistön, voi järjestää siitostyön ja myös toimia suuressa maatalousyrityksessä henkilökunnan johtajana. Tärkeä tehtävä, maataloushan ruokkii meidät kaikki. mutta… Mitä sitten, Denis ei ole jäänyt toimettomaksi ja on suuntautunut kouluttamaan itsensä tietokonetekniikan osaajaksi. 

Rodnik ry:ssä Denis Kaygorodtcev auttaa myös, tehden töitä tietokoneella, luo esittelyjä/esityksiä ja hänen suurin ja mielenkiintoisin hankkeensa on luoda Rodnik ry:lle vaihtoehto Internet-sivuiksi. Toivomme, että tämä sivusto vetää lisää huomiota yhdistyksen työhön. Tietokoneiden ohella Denis harrastaa kalastusta ja numismatiikkaa. Venäjälle häneltä jäi merkittävä viime vuosisadan vanhojen rahojen kokoelma. Ehkä myös Rodnik ry:n jäsenistä löytyy numismatiikan harrastajia? 

Nuorena isän Denis haluaisi, että lapsilla olisi Haminassa monipuolisemmat mahdollisuudet harrastaa. Hän uneksii hyvätasoisesta lasten uimakoulusta, että olisi mahdollista kun lapset ovat harrastuksissa heidän taitojaan kehittäviä tehtäviä tehden antaa lasten vanhemmille hengähdystauko. Toivomme yhdessä hänen kanssaan, että tämä toive toteutuu! valokuvia

Teksti Alla Suoninen, käännös Ritva Villikka

 

17.12.2011

Hyvää päivää!

Olen Irina Nieminen, (valokuva), muutin Suomeen vähän aikaa sitten. Venäjällä työskentelin valtion työvoimapalvelun johtavana tarkastajana. Taitoluistelu ja kymmenen vuotta estraditanssiryhmässä sallivat minun vielä vapaa-ajalla päätyöstä vetää koulussa koreografiaharjoituksia ja opettaa aerobicia. Nuoruudessa osallistuin vesimatkailuun, koskenlaskuihin Karjalan ja Bashkirian joilla.

”Rodnik”, minun näkökannaltani, on mukava saareke huomiota, osallistumista, apua ja tukea niille, jotka ovat muuttaneet Suomeen ja eivät vielä osaa kieltä, eivät organisaatioiden osoitteita, eivät tiedä mihin mennä ja mitä tehdä. Rodnikissa on paljon mahdollisuuksia työtaitojen käyttöön ja luovien aloitteiden tekemisen.

Vedän tanssitunteja kansanlauluryhmälle Rodnik. Tämä oli ryhmän laulajien yhteinen toive – tanssiesitykset, epäilemättä elävöittävät ja lisäävät kiinnostavuutta.  Alla koominen runo, kansanlauluryhmän toivomuksesta. Sisältö on käännettynä suunnilleen näin: Aluksi iloinen en ollut, ja usein niin oli. Että kaikki ympärillä tanssivat, ja minä yksin seison. Nyt tanssin kaikkien kanssa. Aina, ei vain kerran. Tanssin osaani. 

Palvelukeskus Kellokallio on myös paikka, jossa tehdään ”Rodnikin” työtä. Vedän vanhuksille tuolijumppaa, (valokuva,) tanssillisin elementein. Musiikillisena apuna käytän omaa kokoelmaani, johon kuuluu monia suomalaisten ja venäläisten rakastamia lauluja.

Toiminnassa tunne-elämä virkistyy. Ensimmäisellä kerralla vanhukset katsoivat minuun tarkkaavaisesti. Olin heille uusi ihminen, enkä sen lisäksi ollut käynyt kielikursseja ja puhuin suomea heikosti. Kuitenkin jo muutaman kerran jälkeen meille muodostuivat lämpimät suhteet. Meidän voimistelussamme käyvät vanhemmat ihmiset säännöllisesti, kaikki hymyilevät ja jokaisen tuolijumppatunnin jälkeen annetaan lopuksi aina aplodit.

Joulujuhlaksi Kellokallion asukkaille me ”Rodnikissa” valmistimme konsertin, (valokuva), jossa minulla oli kaksi tanssiesitystä, soolonumerot, ”Katjusha” ja ”Mustalaistanssi”. 

teksti Irina Nieminen, käännös Ritva Villikka

  12.12.2011    Ksenia Mikhailova valokuva

     Ksenia Mikhailova on ollut Suomessa vasta vähän aikaa. Hän muutti tänne vuonna 2010 Pietarista ja ajautui Haminaan saman vuoden syksyllä. Ksenia kääntyi Rodnik ry:n puoleen työvoimatoimiston ohjeen perusteella – siten meille saapui uusi nuori asiantuntija. Nimenomaan asiantuntija, hän on suorittanut opinnot Pietarin talous- ja finanssialan yliopiston talouden tietojenkäsittelytieteen teknologian tiedekunnassa. Venäjällä hän työskenteli verotusjärjestelmien parissa, yritystoiminta-ala on hänestä hyvin kiinnostavaa.  

     Eräs hänen työtehtävänsä Rodnik ry:ssä oli videoesitys, koottuna yhdistyksen toiminnasta kertovista valokuvista. Tämä toi ”Venäläisen illan” juhlan viralliseen osaan paljon kauneutta ja elävyyttä. Yhdistys tekee valtavan paljon työtä, mutta nykymaailmassa, miellytti se meitä tai ei, se ei riitä. On tärkeää osata tuoda esiin ihmiset ja mainostaa omaa toimintaa. Aktiivisuudella Internetissä ja muissa tiedotusvälineissä on suuri merkitys. Yhdistykselle ovat välttämättömiä ne ihmiset, jotka osaavat työskennellä nykyaikaisessa tietokoneympäristössä, joten Ksenian taidoille on laajalti käyttöä.       

     Pyysimme uudelta yhdistyksen jäseneltä tuoretta silmäystä. Teimme hänelle muutamia kysymyksiä: 

     Millainen oli ensivaikutelmasi tästä harjoittelupaikasta?

   -  Ihmiset ovat oikein mukavia, minut otettiin hyvin vastaan. Tunnelma on ystävällinen, melkein kotoisa, ollen avuksi uusien ideoiden luomisessa. Yhdistyksen toiminta ei selvästikään polje paikallaan. Minua ilahduttaa kovasti se, että Rodnik ry:n työntekijät ovat hyvin innovatiivisia, eivätkä torjuvia.  

     Mitä sinun mielestäsi voisi tai tulisi parantaa tai muuttaa?

  -  Olisi hyvä saada enemmän nuoria osallistumaan eri tavoin toimintaan. Esimerkiksi, valokuvaaminen ei riitä, haluaisin löytää ihmisen, jota kiinnostaa valo- ja videokuvaus ja kuvausten käsittely tietokoneella. Voi olla, että olisi hyvä suunnitella tehtävät perin pohjin laajemmin tapahtumia valmisteltaessa. 

     Nyt Ksenian tehtävänä on työstää yhdistyksen esittelyvideota. Sellainen multimediaesitys on välttämätön, tarpeen mukaan tuomaan esiin yhdistyksen toimintaa kokouksissa, seminaareissa ja muissa tapahtumissa, joihin Rodnik ry osallistuu. Ksenian puoleen voi myös kääntyä, jos tarvitsee tukea tietokoneen käyttämiseen, hänet tavoittaa yhdistyksen Teremok toimipisteestä Rautatienkatu 8, klo 9 - 14.                 

12.12.2011   Teksti Alla Suoninen, käännös ja valokuva Ritva Villikka 

 

11.10.2011      Lyudmila Golovina

    Lyudmila Golovina, iältään 53-vuotias, (valokuva), muutti Haminaan Moskovan hallintoalueeseen kuuluvasta Tsehovin kaupungista helmikuussa 2010. Venäjällä Ljudmila työskenteli lastenlääkärinä. Nyt hän on saamassa haltuunsa suomen kielen ja työskentelee harjoittelijana ”Rodnikissa”. Rodnik yhdistyksen olemassa olosta ja siitä, että sen kautta voi myös työllistyä, Ljudmila sai tietää ortodoksiseurakunnan kokouksessa, seurakunnan kerhotilassa, ”Trapesassa”.

     Tultuaan Rodnikiin työharjoitteluun, Lyudmila kiinnostui mahdollisuudesta työskennellä ikääntyneiden kanssa, Kellokallion palvelukeskuksessa. Kahdesti viikossa hän pitää keskuksen asukkaille terveydenhoidollista voimistelua. Työ on vapaaehtoista, vanhukset ovat hyvin iloisia seurasta, yksilöllisesti sopivat voimisteluliikkeet parantavat itsetuntemusta ja mielialaa. Työn aikana hän on huomannut, että vaikka aluksi suomalaiset vaikuttavat jäykiltä ja vaitonaisilta, tutustumisen kuluessa he muuttuvat ystävällisiksi ja alkavat jutella. 

     Ihminen on luonnostaan aktiivinen ja luova. Lyudmilalla on joitakin uusia ideoita. Ensiksikin on nukketeatteri, jos teitä innostaa tämä ehdotus – tulkaa tueksi! Tulkaa ”Rodnikiin” tuokaa mukaan lapsenne. Lyudmilan näkemyksen mukaan nukketeatteri vahvistaa, siinä jokainen, myös ujoin ja arin voi tuoda esiin luovat kykynsä. Se, joka ei ole valmis esiintymään, voi valmistaa koristeita, nukkeja, valikoida musiikkia tai suunnitella valaistusta.

     Toinen idea vaatii, totta kyllä, lisätyöstämistä, jotta aikaan saataisiin ”Käsityökerho”. Siitä voisi tulla erilaisten käsitöiden harrastajille paikka, jossa voisi keskustella, vaihtaa kokemuksia. Jos näiden ideoiden toteuttaminen onnistuu, me ilmoitamme välittömästi kokoontumispaikasta ja ajasta Rodnikin internetsivuilla. Kiinnostuneet, ottakaa yhteyttä, Ljudmilaan ja Rodnikiin.                       

11.10.2011      Teksti Alla Suoninen, käännös ja valokuva Ritva Villikka


Venäläisessä kirjastossa vierailija: 

         Aleksandr Pshedromirskij – muusikko ja Rodnik kuoron johtaja. Hän on syntynyt ja kasvanut Siperiassa, Pritomskin pikkukaupungissa, ollen urheilija – judon harrastaja. Valmistui Pietarin kulttuuriopistosta. Jatkaa nyt opintoja Pietarin kulttuuriyliopiston kansanmusiikkiosastossa ja vetää kuoroja ”Ivushka” ja ”Grushitsa”, sekä myös johtaa kansanlaulukuoroja ”Svetlitsa” ja haminalaista ”Rodnik” kuoroa. Avioitunut, perheessä on yksi lapsi.      

       Jo lapsuudesta lähtien Sasha uneksi Leningradiin matkustamisesta. Sana ”Leningrad” viekoitteli, vaikutti arvoituksia sisältävältä ja kauniilta. Siellä kaikki oli toisin kuin Siperiassa, siellä oli toisenlainen elämä, sinne matkusti lapsuuden ystävä… Kuka meistä ei uneksisi sellaisista kaukaisista lumoavista kaupungeista ja maista. Ja toteutuiko haave? Sashalla – toteutui, ja hän saapui Leningradiin – nykyiseen Pietariin. Sitä ennen hänen elämässään tapahtui niin monenlaista. Lapsena musiikkikoulu ei innostanut, hän palveli armeijassa ja lähti opiskelemaan instituuttiin…tekniseen. Ja kaikkein mielenkiintoisimmaksi instituutissa osoittautui rock-ryhmässä soittaminen, muu ei tahtonut sujua, oppi päähän jäädä.  

         Oman tien löytäminen ei ole helppoa: varmaankaan hän ei tullut kuulleeksi muuta, kuin että ”muusikko – ei ole ammatti, pitää hankkia koulutus, joka takaa hyvän palkan”, mutta eihän ihmisen ole mukavaa ”ei aivan omalla” alalla, se häntä mietityttää ja masentaa, saa aikaan tyytymättömyyttä ja toiveen realisoida ne ”ei nykyaikaiset” kyvyt.

         Tyytymättömyys toi Sashan Pietariin. Kuten usein nuorten kohdalla – ryhmässä toisten kanssa, Sasha ja hänen ystävänsä astuivat kulttuuriopintojen tielle. Ja tässä se oli, musiikki! Ei ollut. Ammattinimikkeen ”kansanlaulukuoron johtaja” saaminen ei ollut aivan sitä, että soitetaan sielusta nouseva melodia ja leijaillaan teoksen siivin. Ja halutti jo lähteä. Mitä siinä on meille, nuorille, komeille… Mutta sitten rakastettu opettaja Vladimir Leonidovits Hmelev kertoi, että seuraavana vuonna aloittaa uusi kansanmusiikkilinja.

         Kansanlaulua Sasha väheksyi. Hän kerta kaikkiaan ei ymmärtänyt, miksi hänelle, nykyaikaiselle nuorelle miehelle, rock-muusikolle, olisi koskaan tarpeen ”akkojen vanhat rojut”.  Vanha tietämys, erottamaton yhteys Taivaaseen, maahan ja ihmisiin, ympäröivän maailman luominen äänien avulla, kääntyminen voiman puoleen, joka on ollut kauan ennen meitä ja tulee olemaan ikuisesti, avasi salaisuutensa asteittain, askel askeleelta, laulu laululta. Ja yhtäkkiä osoittautui, että kyseessä ei ollut pelkästään sanahelinä, ei ”Pellolla koivu seisoi”, miesten paidoissa päivänkakkarat, virallisessa konsertissa, vaan ikiaikainen viisaus, vuosisatoja kestäneet teokset elämänkokemuksista, avaten meille olemassaolon ytimen, harmonian, johtaen maailman kulun ymmärtämiseen, syntymästä kuolemaan – kuoleman jälkeiseen – jossa palataan takaisin ” maan päälle, keltaiselle hiekalle …”.

         Kun kansanmusiikki oli kerran vallannut mielen, se ei enää päästänyt irti, se jäi veriin, se pyöri päässä ja nosti muistin syvyyksistä kaikenlaisia unohdettuja lauluja. Tämä musiikki valtasi Aleksandrin ja nosti, kantaen aalloillaan ja kas, me istumme iltaa Haminassa, konsertin jälkeen, ja keskustelimme. 

         - Mikä sinut, joka soitit rokkia, sai siirtymään kansanmusiikin pariin? Sehän yhdistetään tavallisesti vanhanaikaisuuteen, jotakuinkin pölyiseksi ja naftaliiniin säilötyksi? 

        - Minuun vaikutti realistinen, laulujen sielua koskettava sisältö. En jäänyt vain yhden kansalaulualan pariin – historialliset laulut, lasten laulut, kaupunkien romanssit, rekilaulut. Minua kiinnosti koko musiikinkirjo kaikkineen. Venäjällä ihmiset käytännöllisesti katsoen eivät tiedä mitään nykyisin venäläisistä kansanlauluista, parhaassa tapauksessa niiden esitys on sitä että Nadesda Babkina, kirjavasti vaatetettuna ääntelee. Mutta oikea kansanlaulu kantaa mahtavasti energiaa. Siinä puhutaan yksinkertaisista, jokapäiväisistä asioista, leivästä, sadosta, perheestä, ja nämä nimenomaan ovat asioita, jotka takaavat katkeamattoman elämän kulun. Kun kohtasin niitä ihmisiä, jotka tosissaan tekevät työtä aitojen kansanlaulujen parissa, arvelin itsekseni, että he ovat pyhiä. Jos he eivät ole pyhiä, miksi he tekevät sitä työtä? Kansanlauluilla ei ansaita, niin että kyse on innostuneiden joukosta, musiikista ihmisten sydämille, liittämään kunkin oma elämä ikuiseen elämän kiertokulkuun. 

         - Minä näin kerran kotoisan, (ei ollut turisteille tarkoitettu), marokkolaismiesten tanssin. Tanssijat eivät olleet sopineet etukäteen harjoituksista, vain yksinkertaisesti noudattivat musiikkia, yksinkertaisesti asettuivat kahteen riviin vastapäätä toisiaan, suoristaen hartiat… Sellaista määrää miesten positiivista energiaa en ole tavannut koskaan, en missään, en sen jälkeen... He vetäytyivät ja etenivät, askelsivat sivulle ja toiselle, erilaisin yhteiskuvioin, ilman etukäteen laadittua koreografiaa. Mutta nämä olivat, silmäyksellä sen huomasin, Miehiä, Sotamiehiä, Päälliköitä… Sellaisia perinteitä oli ja on jokaisella kansakunnalla. Kukapa ei olisi nähnyt joitakin vuosia sitten konserttia ”Riverdance” irlantilaista steppitanssiesitystä? Mihin joutuivat vielä sata vuotta sitten täysin elävät ja realistiset ”nyrkkitappelu” laulut ja tanssit, nuo, joita oli ennen laskiaisnyrkkeilyturnauksia? 

         - Mutta ”ei ole minne panna” näitä lauluja ja tansseja. Ihmiset asuvat kaupungeissa, erossa luonnollisesta elinympäristöstä, vuodenkierrosta, syntymästä ja kuolemasta. Me synnymme ja kuolemme laitoksissa, me eristäydymme maailmasta pieniin huoneistoihin, meistä on tullut apuelimiä teknologiaan, eikä elämän luojia. Me olemme hyvin yksinäisiä. Joskus jokin liikuttaa sielua, kun vaikka ollaan sukulaisten kanssa pöydän ympärillä, haluttaa laulaa ”Oi kukki heisi” jotakin sen tapaista… mutta nyt ihmiset yrittävät saada juhlatkin vietetyksi ravintoloissa, eivätkä kotona.    

         - Kun toimit kansanlaulukuoron johtajana, työskenteletkö mieluiten nuorten vai vanhempien ihmisten kanssa? 

        - Työskentelen mielelläni innostuneiden kanssa, iällä ei ole paljoakaan merkitystä. Yritän kaikessa tässä toiminnassa antaa sydämestäni, ihmiset huomaavat sen ja vastaavat minulle rakkaudella ja hyvyydellä. Nuorilla on enemmän energiaa, heille voin antaa kasetteja ja viikon kuluttua he erinomaisesti laulavat kaikki laulut niistä. Vanhempien ihmisten tarvitsee saada rohkaisua, valmiutta työskentelyyn, mutta sitten, heillä on valtava elämänkokemus, joka auttaa omaksumaan, sisäistämään, tuomaan laulun sanat esiin kuin omana kokemuksena. Nykyisin ihmisillä ei riitä tilaa sydämellisyydelle, yhteishengelle, ei riitä, että ei tehdä rahan vuoksi, ei hyödyksi, vaan yksinkertaisesti iloksi, itselle ja muille. 

         - Usein taiteilijoilta kysytään, haluatko esittää ”Hamletia”, Onko sinulla tällaista omaa suurta haavetta? 

         - Haluan että ryhmät, joita ohjaan, elävät ja kehittyvät. Ja haluan kirjoittaa omia laulujani, minulla on niitä jo monia. 

         - Mistä ne kertovat? Kuka niitä esittää? 

         - Kirjoitan… kirjoitan, niin että sieluun kolahtaa, aina eri tavoin. Monet ovat filosofisija lauluja, niiden avulla voitan synkkyyden ja vaikeudet, joita on paljon, valitettavasti, meidän elämässämme. Noin 50 laulua osoitin vaimolleni, Svetlanalle, hän esittää niistä monia, häneltä se onnistuu. Svetlana on muusikko, mutta kansanlaulu ei häntä kiinnosta, hänellä on omat mieltymyksensä. 

         - Mikä suhde sinulla on sanaan ”rodnik” ?    - Lapset, puhdas lähde, mahdollisuus sammuttaa jano 

         Entä kuoro ”Rodnik”?   - Iloinen ja temperamenttinen, Tanja, pyörähdellen pirteää tanssia, toisistaan välittävä ryhmä, kokonaisuus. Mahtava kaikupohja. 

         - Erittäin positiivinen kuvaus, ja oliko niin, että kuoronohjaus alkoi järkytyksenä? 

         - Tietenkin. Koko ensimmäinen vuosi työskennellessäni Rodnikilaisten kanssa. Mitään ei ollut ”rakennettu”, yhteissointi oli kauhea. Ja vaikka kaikki olisikin ollut oikein, mutta lopputulos ei silti. On valtava ihme, että Rodnik kuoro loppujen lopuksi saavutti ansiokkaan tason.                                   

                                           Teksti ja haastattelu  Alla Suoninen, käännös Ritva Villikka, 7.2.2011 , Rodnetti-pilottihanke 

Pilottihanketta tukevat: Kehittämisyhdistys Sepra ry, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto, Leader, Haminan kaupunki ja Rodnik ry

 
Seuraava >
 
 
Rodnik © 2018